lauantai 9. helmikuuta 2013

Jauhelihatäyteiset munakoisot


 Joulu oli kiireistä aikaa ja talvikin on ju hurahtanut pitkälle. Ruokaa on laitettu, mutta kiireisyyden takia, en ole ehtinyt päivittää reseptejä tänne.

Eilen illalla luokseni saapui kokki-ystäväni. Hänen kanssan on mukava laitella ruokaa, vaikka olenhan ihan amatööri hänen rinnallaan. Mutta mukavaa meillä oli yhdessä ja söimme itsemme aivan ähkyyn.



Alkuruuaksi ystäväni laittoi paahdettuja punajuuria, savulohen ja sinappikastikkeen kera. Olivat muuten taivaallisen hyviä! Pääruoka oli sitten minun vastuullani ja päätin kokeille yllätys yllätys munakoiso-ohjetta. Tänään vuorossa oli oma variaationi täytetyistä munakoisoista. Täytteeksi sopii erinomaisesti jauhelihia tai jos haluaa kasvisversion, niin erilaisia kasvikisa (esimerikiksi munakoison sisus). Oikeastaan munakoison on täydellinen täytettävä, sillä sen täyttämiseen voi käyttää meilkein mitä vain sattuu kulloinkin tekemään mieli. Munakoiso itsessäänhän on hyvin neutraalin makuinen. Tämän iltaisessa reseptissä käytin:

4 hengelle

2 munakoisoa
400g Naudanjauhelihaa
sipuli
yksikyntinen valkosipuli
kuivattuja suppilovahveroita
3rkl tomaattipyrettä
paahdettua sipulia
suolaa
pippuria
tuore timjamia
ripaus muskottipähkinää
kanelia

Koristeluun: ruckolaa/ vuononkaalia.

Halkaise munakoisot pituussuunnassa kahtia. Tee niihin viiltoja ja paahda 200 asteessa n. 20minuuttia. Valmista sillä välin jauheliha"mössö". Liota kuivattuja sieniä vedessä. Silppua sipulit ja kulota ne pannulla. Lisää jauheliha ja ruskista. Lisää liotetut sienet (älä lisää liotusvettä). Lisää tomaattipyre ja mausta. Anna hautua. Ota munakoison puolikkaat uunista ja anna jäähtyä hetki. Koverra keskus pois (älä kuitenkaan heitä sitä menemään, vaan paista esim. pannulla lisukkeeksi sipulin kera!). Täytä puolikkaat jauheliha" mössöllä". Ripottele pinnalle paahdettua sipulia. Paista uunissa n. 175 asteessa n. 45minuuttia. Koristele lopuksi haluamallasi tavalla. Tarjoa pääruokana salaatin kera. Hyvää ruokahalua!