Salaateissa parasta on se, että vain mielikuvutus on rajana. Yksinkertaisuudessaan salatissa voi olla vain erilaisia salaatinlehtiä ja balsamicoa-oliiviöljykastike. Tälläkertaa lähdin kokoamaan ruokaisempaa salaattia karitsan kyytipojaksia. Olihan päivällä keretty kiertämään pitkä juoksulenkki, joten nälkä alkoi olla aika moinen. Tämänkertainen ohje on sovellus reseptistä jonka muokkasin omien makujeni mukaiseksi.
Ja tottakai ohjeessa on munakoisoa. Salaatin valmistamiseen tarvitset: erilaisia ruukkusalaatteja ruokailijoiden määrästä riippuen. Tomaatteja (kirsikkatomaatteja) maun mukaan. 2 munakoisoa. Vuohenjuustoa tai fetaa sekä saksanpähkinöitä (n. 180g) ja pinjansiemeniä.
Leikka munakoisot pitkittäin puoliksi ja anna itkeä 15-30min. Pyyhi talouspaperilla ja pilko pieniksi paloiksi. Paista pannulla oliiviöljyssä, kunnes ovat pehmeitä. Paahda saksanpähkinöitä ja pinjansiemeniä kuivalla pannulla siten, että ne muuttuvat kullanruskeiksi. Revi salaatinlehdet laakeaan kulhoon. Lisää paistetut munakoisot, pilkotut tomaatit sekä päällimmäiseksi viipaloitu vuohenjuusto tai feta. Koristele paahdetuilla pähkinöillä. Itse lisäsin salaattiin vielä oliiveja.
Kastikkeeksi sopii esimkerkiski tällainen: 1/2 dl oliiviöljyä, 2rkl sitruunamehua ja valkosipulinkynsi. Lisäksi tietenkin ripaus suolaa ja pippuria. Kastikkeena voi käyttää myös ihan balsamicoa ja oliiviöljyä.